Joomla TemplatesWeb HostingWeb Hosting
jaa Facebookissa
Liisa Niemeläinen
Puhelin: 040-5429363

Tietoja:

1. Kerro agilityhistoriastasi


Aloitin Agilityn harrastamisen Vehnäterrieri Aadan kanssa noin 6.5 vuotta sitten
Aadan ollessa reilun vuoden ikäinen nuorukainen. Aloitimme HSKH:n
järjestämällä alkeiskurssilla ja myöhemmin harjoittelimme myös kerry-ja vehnäterrikerhon omissa treeneissä.
Aada on aina ollut innokas treenaaja ja sitkeä sissi, joka ei vähästä hätkähdä.
Omintakeinen hyppytekniikka takaa, että rimat pysyvät paikoillaan ja aikaa kuluu :)
Okserista pääsee irti kunhan pyristelee, ja matka jatkuu.

Beean agiuran alku mureni onnettomien sattumusten kautta. Beea on ujo,
arka ja hyvämuistinen. Onnettomat sattumukset pysyvät mielessä pitkään
ja poisoppiminen ottaa koville. Beealla on kuitenkin huikea loppukiri!


2. Oman koiran/koirien rotu, ikä ja nimi?


Perheessämme on kaksi Vehnäpellon vehnää Aada 7 v. ja Beea 4 v.


3. Missä luokassa kilpailet tällä hetkellä?


Molemmat koirat ovat maxeja, joskin Aada ”minimaxi”.
Aada kisaa kakkosissa, Beea tahii ykkösissä.


4. Parhain saavutuksesi agilityn parissa?


Seuramestaruus 2006 Aadan kanssa. Molempien koirien 0-radat.


5. Kuinka kauan olet kouluttanut?


Kolme vuotta. Kolme kesää ja nyt toista talvea.


6. Mitä ryhmää koulutat tällä hetkellä?


Alkeisryhmää.


7. Miksi pidät kouluttamisesta?


On mukavaa seurata koirakoiden edistymistä ja oppiihan siinä itsekin.


8. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimpiä asioita agilityharjoittelussa?


Johdonmukaisuus. Sisukkuus. Yhteistyö koiran kanssa.
Harjoitteita pitäisi tehdä johdonmukaisesti.
Kuvioita ei opita yhdellä harjoittelukerralla vaan sitkeästi uusimalla ja uusimalla.
Agitreeniä tehdään yhdessä parhaimman kaverin kanssa ja harjoittelun on oltavaa molempien mielestä hauskaa.
Koira ei saa olla väline, joka huonosti toimiessaan vaihdetaan uuteen.


9. Mitä muuta harrastat omien koiriesi kanssa?


Haluaisin harrastaa vaikka mitä, mutta aika ei riitä.
Yhden päivän viikosta olen kuitenkin varannut ohjatulle tokolle.
Tokoliikkeitä treenailen myös kotioloissa ja ulkoillessa.


10. Muuta (yleistä höpinää kuten terkut muille harrastajille, perheesi,
työsi, muut harrastuksesi yms.)



Muistisääntöjä kumpi on kumpi:
Aada aina ahkera. Innokas treenaaja, reipas seniori.
Aada aakkosissa ensin – vanhempi koirista.
Beea, B niin kuin blondi…vaaleat korvatkin. Hienohelma – huikauhistus…


 













Ilmoittautumiset
Anniinan ja Kaisan jatkoryhmä
Begin: 06.05.13, 18:30
Closing date: 29.04.13, 12:00
Anniinan ja Kaisan jatkoryhmä
Booked spaces: 8
Free spaces: 0

Tarun ja Topin kilpailevat
Begin: 06.05.13, 18:30
Closing date: 29.04.13, 23:55
Tarun ja Topin agilityn maanantairyhmä.
Booked spaces: 9
Free spaces: 0

Hannan jatkoryhmä
Begin: 07.05.13, 17:00
Closing date: 29.04.13, 23:55
Hannan jatkoryhmä. Treenaa tiistaisin 17:00-19:00
Booked spaces: 15
Free spaces: 0

Anjan ja Ellun tiistai
Begin: 07.05.13, 19:00
Closing date: 29.04.13, 23:55
Anjan ja Ellun tiistairyhmä
Booked spaces: 6
Free spaces: 2

Koulutusohjaajat
Begin: 08.05.13, 18:00
Closing date: 29.04.13, 23:55
Ryhmä koulutusohjaajille.
Booked spaces: 9
Free spaces: 5

Annen keskiviikkoryhmä
Begin: 08.05.13, 19:00
Closing date: 29.04.13, 23:55
Annen keskiviikkoryhmä
Booked spaces: 8
Free spaces: 0

Mikon ja Terhin tekniikkaryhmä
Begin: 09.05.13, 19:00
Closing date: 29.04.13, 23:55
Tekniikkaryhmä treenaa torstaisin klo 19.
Booked spaces: 10
Free spaces: 0