Junnujen kesä 2013
Junnut aloittavat reenikautensa torstaina 2.5. klo 19 Susivuoren kentällä. Vetäjinä toimivat tänä kesänä
Elisa Haatainen ja Noora Mantere. Ensimmäinen kerta on info kerta, tällöin ei oteta koiria mukaan.
Treenivarusteeksi koiralle panta ja lyhyt hihna (mielellään ei flexejä!), nameja, koiran lempilelu ja kakkapusseka.
Joka kuun viimeinen torstai kierrämme kimppalenkin, jonka maasto ilmoitetaan edellisissä reeneissä ja RKS:n keskustelupalstalla www.rks.fi
Suunnitelmissa on myös vesipelastustreenejä, niistä ilmoitetaan myöhemmin. Lisäksi suunnittelemme retkeä johonkin koiramaiseen kohteeseen, jos sinulla on ideoita kerro siitä meille! Aiemmin junnujen retket ovat sijoittuneet mm. Opaskoirakoululle, koirakylpylään, Kennelliiton toimistoon jne.
Olemme mukana myös Rauman kaikkien rotujen koiranäyttelyssä 26.-27.5. eli Rauma Show 2013. Junnujen
tehtävänä on kierrellä kehissä hakemassa tuloksia ja huolehtia kehän tarjoilusta. Homma on ihan helppoa ja
siihen opastetaan. Junnut työskentelevät pareittain kahden tunnin jaksoissa, joten jos olet kaverisi kanssa
halukas tulemaan hommiin, niin ilmoittaudu Nooralle tai Elisalle.
Kevät auringossa kellien
Elisa ja Noora
Elisa 050-4671296
Noora 040-4170322
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen